Onpas taas jännä fiilis, kun suorituskyky on palannut ja sen myötä suurensuuri määrä aktiviteetteja elämään. Täynnä on ollut tämäkin päivä.

Kävi ihminen jota en tunne yhtään. Irkissä vaan tajusimme olevamme melkein naapureita. Ja sitten se tuli käymään.

Töitä taas. Ja ruokaa jossa on paljon sipulia.

Ja selkeää tekemisten listaamista päässä, aikatauluja, että huomenaamuna teen sen ja sen asian ja sitten illalla ne jotka on kivempi tehdä, niitä jaksaa tehdä illallakin.

Mulla on nyt joku ihmeen sensuuri päällä, tai lähinnä ihanteita, että tekisi mieli kirjoittaa jotain säkenöivää mutta kun säkenöivää ei mielessä ole niin sitten typistän näitä päivittäisen elämänkulun kuvauksia.

Aioin jättää kertomatta: että Laurin piti tulla huomenna tänne hakemaan minua eikä sitten tulekaan kun on kipeä, ja minä olin pettynyt, mutta en ole enää, kun kyllä se perjantaikin aika pian tulee ja sitten minä olenkin jo Turussa. Että mulla sattuu mahaan nyt. Että Palefacen Quarter Past on loistava loistava albumi joka kertoo keskittymisestä ja intohimosta. Että Austerlitzissa on outoja yhtymäkohtia Talviseen tarinaan. Että minulla on nyt levoton olo joka estää minua menemästä nukkumaan vaikka väsyttää ihan kauheasti. Että minua pelottaa taas kovasti Prahan lentokenttä, ja tiedän että pelko lievenisi jos hankkisin lisää tietoa, muttakun en jaksa kun yritän pitää keskittymiseni töissä ja koulussa nyt näiden parin päivän ajan. Että minun pitäisi hommata Don Johnson Big Bandin uusi albumi kun uskon siitä vain hyvää. Että en osaa päättää asennoitumistani opintolainaan, että miten paljon minä sitä uskallan käyttää.

Aioin myös jättää pois onomatopoeettisen mörähtelyn joka minulla on mielessä sanojen sijasta: Mröhömrrrmm. Hrm. Hrömmmhnnjjäysk. Mräöööörrrrr.

Menen nukkumaan, jotta pian pääsisin syömään aamupalaa.