Cosmo Jones Beat Machine oli melko uskomatonta settiä. Siitä tulee
mieleen erämaat, ladot, tuulen puhaltaminen, koristeellisesti kudotut
kankaat, 70-luku ja erinäiset mielisairaudet. Mutta niillä on hiton
hyvä meno. Vielä keikan alkaessa vaikutti siltä, että yleisöä olisi
vain kourallinen - viimeisen biisin aikana tajusin että täällähän on
bileet.
Huomasin myös olevani kuplassa, irrallinen. Fyysisesti jumissa. Jotain
epämääräistä liikehdintää tuli toki harjoitettua, olihan rytmi ja meno
sellaista että normaalitilanteessa se olisi saanut minut tanssimaan
hikeen asti, mutta nyt jäin jotenkin ulos. Tarkkailijaksi. Ihan kuin
olisin katsonut keikkaa televisiosta. Tai melkein ainakin. Alkoi
nolottaa, ja lopulta olin surullinenkin vaikka olin koko keikan ajan
virnuillut kuin mielipuoli.
Omituista että reagoi pelkästään
mielellä, että mieli on niin kirkas ja analyyttinen ettei keho pääse
mukaan. On vankina lasissa, virheettömässä ehdottomassa
oikeudenmukaisessa lasissa, joka ei vääristä mitään mutta erottaa.
Näkee itsensä liian selvästi, jotta voisi keskittyä kokonaan
musiikkiin. Analysoi, analysoi, analysoi.
Tämä on näitä
päiviä kun välitän siitä mitä muut minusta ajattelevat, ja ihan
erityisesti siitä mitä he ajattelevat nähdessään minut, fyysisenä
olentona, millainen asento minulla on, millainen ilme, mitä minä teen,
miten minä kävelen. Ei sellaisessa itsetietoisuuden tilassa voi tanssia.
Neljän aikaan kelloja siirretään taaksepäin, sitten on yössä yksi tunti
lisää. Jos valvoisin vielä tunnin, näkisin kun koneen kello siirtyy
automaattisesti. Mietin miten Harjun kellot siirtyvät, onko se
automaattista vai onko siellä joku tyyppi neljältä liikuttamassa
viisareita? Jos valvoisin vielä tunnin, voisin mennä katsomaan.
----
Havaittua: vuodatuksen kello on jo siirtynyt! Minun oli muutettava tämä
aika tuntia taaemmas jotta tämä tulisi näkyviin oikeaan aikaan. Minulle
kello on kolme, vuodatukselle kaksi.
sunnuntai, 29. lokakuu 2006
Kommentit