Cosmo Jones Beat Machine oli melko uskomatonta settiä. Siitä tulee mieleen erämaat, ladot, tuulen puhaltaminen, koristeellisesti kudotut kankaat, 70-luku ja erinäiset mielisairaudet. Mutta niillä on hiton hyvä meno. Vielä keikan alkaessa vaikutti siltä, että yleisöä olisi vain kourallinen - viimeisen biisin aikana tajusin että täällähän on bileet.

Huomasin myös olevani kuplassa, irrallinen. Fyysisesti jumissa. Jotain epämääräistä liikehdintää tuli toki harjoitettua, olihan rytmi ja meno sellaista että normaalitilanteessa se olisi saanut minut tanssimaan hikeen asti, mutta nyt jäin jotenkin ulos. Tarkkailijaksi. Ihan kuin olisin katsonut keikkaa televisiosta. Tai melkein ainakin. Alkoi nolottaa, ja lopulta olin surullinenkin vaikka olin koko keikan ajan virnuillut kuin mielipuoli.

Omituista että reagoi pelkästään mielellä, että mieli on niin kirkas ja analyyttinen ettei keho pääse mukaan. On vankina lasissa, virheettömässä ehdottomassa oikeudenmukaisessa lasissa, joka ei vääristä mitään mutta erottaa. Näkee itsensä liian selvästi, jotta voisi keskittyä kokonaan musiikkiin. Analysoi, analysoi, analysoi.

Tämä on näitä päiviä kun välitän siitä mitä muut minusta ajattelevat, ja ihan erityisesti siitä mitä he ajattelevat nähdessään minut, fyysisenä olentona, millainen asento minulla on, millainen ilme, mitä minä teen, miten minä kävelen. Ei sellaisessa itsetietoisuuden tilassa voi tanssia.

Neljän aikaan kelloja siirretään taaksepäin, sitten on yössä yksi tunti lisää. Jos valvoisin vielä tunnin, näkisin kun koneen kello siirtyy automaattisesti. Mietin miten Harjun kellot siirtyvät, onko se automaattista vai onko siellä joku tyyppi neljältä liikuttamassa viisareita? Jos valvoisin vielä tunnin, voisin mennä katsomaan.

----

Havaittua: vuodatuksen kello on jo siirtynyt! Minun oli muutettava tämä aika tuntia taaemmas jotta tämä tulisi näkyviin oikeaan aikaan. Minulle kello on kolme, vuodatukselle kaksi.